skip to Main Content

E. LAIHO: MAALAISJÄRKI JA SÄÄSTÄVÄISYYS TOIMINNAN LÄHTÖKOHTANA

E. Laiholla kierrätetään niin kankaiden leikkauksen yhteydessä syntyvä muovijäte kuin automaattileikkurin ja silityspetien hukkalämpökin.

Aika moni meistä on ihastellut E.Laihon valmistamia työvaatteita käydessään kaupassa, ravintolassa tai apteekissa. Perheyritys valmistaa hyvän olon työvaatteita Lohjalla keskellä omakotialuetta sijaitsevassa tehtaassaan.

Vastuullinen toimintatapa rakentuu 60-vuotiaassa perheyrityksessä alusta asti vallinneeseen säästäväiseen toimintakulttuuriin. Kaikessa toiminnassa pyritään siihen, ettei mitään tarvitsisi heittää pois. Jo pitkään kaavoitus on tehty kangasta säästäen tietokoneella ja kankaat leikattu automaattileikkurilla. Panostamalla tuotekehitykseen ylijääville kangaspaloillekin on löydetty käyttöä myssyjen materiaalina.

Kaikki pahvit, paperit ja muovit lajitellaan ja kierrätetään. Myös tuotannon yhteydessä syntyvä hukkalämpö otetaan talteen ja hyödynnetään tilojen lämmityksessä. Vaatteiden ompelu on tarkkaa työtä ja vaatii hyvän valaistuksen. Viime talvena tehtaan vanhat loisteputket korvattiin led-valaisimilla, ja onkin kiinnostavaa nähdä, kuinka energiansäästö näkyy sähkölaskussa, toteaa toimitusjohtaja Liisa Laiho.

Työvaatteet suunnitellaan, kaavoitetaan, leikataan ja ommellaan Lohjalla. Kaikki toiminta perustuu maalaisjärkeen: yksi ihminen ompelee vaatteen alusta loppuun, jolloin turhia kuljetuksia tehtaan sisällä voidaan välttää, ja myös varastot pidetään pieninä. Kaipa tämä on sellaista arkipäivän lean-ajattelua – vai liekö naisenlogiikkaa, nauraa Liisa Laiho.

Vaatteissa käytettävät kankaat hankitaan vastuullisilta toimittajilta pääosin Euroopasta. Markkinointipäällikkö Jaana Nurmisen mukaan suomalaista työtä ei kannata yhdistää huonoihin kankaisiin – siksi E.Laiholla käytetään vain parhaita mahdollisia kankaita. Yhä enemmän on siirrytty käyttämään sellupohjaista tenceliä. Vaatteen mukavuuden lisäksi, asiakasta ilahduttaa se, että tencelistä tehdyt vaatteen puhdistuvat pienemmällä vesi- ja energiamäärällä kuin puuvillavaatteet.

Pixabay_fabric-1435472__480

E. Laiho haluaa tarjota asiakkailleen kotimaisia työvaatteita, joiden valmistus ja käyttäminen on vastuullista.

E. LAIHO OY PÄHKINÄNKUORESSA

Perustiedot:

  • Valmistaa työvaatteita palvelualoille
  • Perustettu vuonna 1954
  • Toimii Lohjalla
  • Liikevaihto noin 2 Meur ja henkilöstö 30

Kytkös ilmastobisnekseen:

  • Yritys toimii materiaali- ja energiatehokkaasti
  • Oikeilla materiaalivalinnoilla voidaan vähentää myös asiakkaiden veden- ja energiankulutusta

Vinkit ilmastobisneksen kehittämiseen:

  • Pieni yritys pärjää maalaisjärjellä pitkälle, kun vain ympäristönäkökulmat otetaan kaikessa toiminnassa huomioon
  • Säästäväisyys tuottaa taloudellisten hyötyjen lisäksi myös ympäristöhyötyjä: vähemmän jätettä, energiankulutusta ja päästöjä
Back To Top