skip to Main Content

LÄNSILINJAT: LISÄÄ TILAA UUSILLE INNOVAATIOILLE

Länsilinjat on pohtinut koko toimintansa uusiksi, kun joukkoliikenteen kilpailun avaaminen on mullistanut toimintaympäristöä. Sopimusliikenteessä palvelun ostaja ei ole enää bussilla matkustava asiakas vaan esimerkiksi Tampereen kaupunki, joka kilpailuttaa bussireittinsä.

Länsilinjat on menestynyt viimeaikaisissa kilpailutuksissa hyvin, kertoo toimitusjohtaja Terhi Penttilä. Kaupungin asettamat kriteerit julkiselle liikenteelle on saavutettu uusimalla kalustoa. Vuonna 1939 perustettu perheyritys teki viime vuonna historiansa suurimmat investoinnit hankkimalla muun muassa 16 uutta Finlaysonin kuoseilla sisustettua design-bussia Tampereen liikenteeseen. Tänä vuonna liiketoimintaa laajennetaan Hämeenlinnaan ja Jämsään.

Julkisen liikenteen kilpailutuskriteerinä on, että erityisesti ympärivuorokautisesti liikennöivät uudet bussit ovat parhaan Euro 6 -päästöluokan autoja. Tämä ehto on täytettävä, jos aikoo päästä mukaan kilpailutukseen. Muuten ympäristöystävällisyydestä tai vastuullisuudesta ei tosin juurikaan palkita, vaan kilpailutuksen menestyksen ratkaisee lähes yksinomaan kuljetuspalvelun hinta.

Ympäristömyönteisyys auttaa Länsilinjoja parantamaan myös kustannustehokkuuttaan. Kaikki yhtiön bussit on varustettu ajotavan seurantalaitteilla. Myös siirtymäajojen määrää minimoidaan, mikä pienentää sekä polttoainelaskua että päästöjä. Yhtiöstä löytyisi lisääkin innostusta ilmastomyönteisten ratkaisujen kehittämiseen, mutta tiukka kilpailutus ei mahdollista suuria panostuksia tuotekehitykseen. Penttilä toivoisi pääsevänsä esimerkiksi pilotoimaan sähköbusseja, jos vain löytyisi toimiva keino, jolla kokeilusta aiheutuva taloudellinen riski ei kaatuisi ainoastaan yrityksen kannettavaksi.

Pesue TP

Panostaminen vähäpäästöiseen ajotapaan parantaa Länsilinjojen mahdollisuuksia pärjätä julkisissa hankinnoissa.

LÄNSILINJAT OY PÄHKINÄNKUORESSA

Perustiedot:

  • Tarjoaa linja-autoliikenne- ja matkatoimistopalveluja
  • Perustettu vuonna 1939
  • Toimii Tampereella
  • Liikevaihto noin 16 Meur ja henkilöstö noin 250

Kytkös ilmastobisnekseen:

  • Pärjätäkseen kilpailutuksissa yhtiö pyrkii vähentämään bussien polttoaineen kulutusta, mikä vähentää sekä kustannuksia että päästöjä

Vinkit ilmastobisneksen kehittämiseen:

  • Esimerkiksi sähköbussien pilotoinnin kustannuksien ja riskien jakoon olisi hyvä kehittää uusi malli yhdessä julkisen sektorin kanssa
Back To Top